"Sitä huomaa ajattelevansa, että kerta toisensa jälkeen tekee suunnilleen samanlaista treeniä. Aina sen koiran lähettää samalla tavalla sinne metsään etsimään ihmisiä ja lopulta menee itse perässä. 'Ei me olla juurkaan edistytty, se on vaan tollanen ihan tavallinen koira.'"
Ja sitten joku puhui mut ympäri, sai mut luottamaan koiraan.
Sitten sitä yhtäkkiä huomaa, että itseasiassa asiat ovatkin toisin.
Miettii vuoden taakse. Tehtiin sunnuntaikävellyä, hajunhakuja, viistokävelyitä, puolipakoja, saattamisia. Ja sen jälkeen miettii viime lauantain treenejä. Koira lähtee ihan tyhjiltä valmiille piilolle. Haukkuu maalimiehen. Ja se muuten haukkuu. Tyytyväisenä saan kuunnella, kun upea haukku kaikuu metsässä ja tiedän, mitä se tarkoittaa. Saan mennä koiran luo. Saan hakea sen, saan antaa sille uudelleen luvan tehdä sen rakastamaa hommaa. Ja jälleen se löytää. Ja ilmaisee.
Lappalaisleirillä mulle sanottiin, että hallinta ja ilmasu etsinnän kanssa samalle tasolle. Vielä ei olla perillä, mutta kovaa vauhtia menossa kohti. Ainoo, mikä takkuilee, on se, että mä en ikinä muista, etten kytkekään sitä koiraa enää hihnaan.
Koira toimii, koira osaa, koira kuuntelee. Ehkä ohjaajakin on oppinut jotain. Me ollaan tiimi. Upee fiilis.
Me ollaan tiimi myös tottiksessa. Joku houkutteli mut luottamaan koiraan. Ja niin me päädyttiin unohtamaan mun oma varovainen treenisuunnitelma eilisissä tokotreeneissä. Koulutusohjaajakaveri ilmoitti mulle "mä aattelin että tekisit Rollen kanssa tottista" ja noin kahen sekunnin päästä mulla oli maha täynnä perhosia. Jännitin pahemmin kuin virallisissa kisoissa.
Alussa seurattiin toisen koiran rinnalla, mikä ei välttämättä mennyt erityisen hyvin. Mutta siitä sekä ilmoittautumisesta selviydyttiin hengissä. Treeniä tarvitaan, mutta noita mä en ollut edes tajunnut ajatella. Päästiin lopulta kehään asti ja päätin vetää kerralla kunnolla. Seisoin paikkiksessa selin koiraan. Lopulta kaveri huusi "Heidi tuu Rollen luo" ja mä olin varma, että se on noussut.
Ei ollut. Olin niin onnellinen, että kaikki ajatukset katos hetkeks. Sain ne kuitenkin kasattua ja tehtiin lopulta hieno seuraaminen. Ei hienoo, vaan upee. Sen jälkeen jatkettiin vielä "BH-koe" loppuun, tosin ilman toista seuruuta, ja voisin kyllä hehkuttaa tuota koiraa maailman tappiin. Ois se sen toisenkin seuruun tehny, ainakin omasta mielestään.
Tänään päädyttiin tekeen pilkunviilaustreeniä luoksetuloon, koska Rolle koki eilen hämmennyksen, kun se kutsuttiinkin maasta luokse. Ja tänäänkin se teki niin upeasti. Se on löytänyt vireen, se on löytänyt halun tehdä. Sen hakee kentälle niin kerrankin se on alusta asti mukana ja kun sen vie pois, se voisi edelleen olla mukana.
Ja kaveri puhuu BH-kokeesta. Ja suunnittelee ensvuoden koekalenteria.
Luota koiraan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti