Onnesta soikeana

Viikonloppua tuli vietettyä harvinaisen ihanan koiramaisissa tunnelmissa Helsingissä. Sitä toivoo, että sitten, kun aika on, pääsis muuttamaan esmes sen Vinttikoirakeskuksen viereen. Mutta ei niin ei, saatiin nauttia tästä ihanasta paikasta vain parin päivän ajan Katselmuksen merkeissä. Seurana mulla oli viikonloppua parantamassa Bean edellinen omistaja. Lopulta päädyin myös yöpymään hänen luonaan lauantai-sunnuntai yön. Vitsit kun oli kiva viikonloppu.

Mutta lauantaina meitä odotti ihan uudenlainen haaste, nimittäin möllitoko. Tulosta tai pisteitä ei lähdetty hakemaan vaan pitämään hauskaa ja kokemaan uusi kokemus. Tulokseksi saatiin raavittua epävirallinen ALO3, pisteitä 115,5. Silti en koe, että olisimme päässeet tavoitteeseen. Omista mokista johtuen hyvä fiilis jäi saavuttamatta ja suoraan sanottuna en tukenut koiraa vaativassa tehtävässään yhtään. Oman vuoron jälkeen kyllä turhautti oma toiminta.

Luoksepäästävyys 9,5 Bea nousi moikkaamaan tuomaria hillityn kohteliaasti ja mä nyt sallin sen. Tää liike ei tuu olemaan enää sääntömuutoksen jälkeen ja ennen sääntömuutosta ei lähdetä virallisiin.

Paikalla makaaminen 5 Neitokainen nousi istumaan ehkä 15 sekuntia ajanlaskun alusta alkaen. Meni uudestaan maahan, kun oli ollut istumassa ehkä jonkun parikymmentä sekuntia. Jossain reilu minuutin kohdalla vierestä lähti koira Beaa kohti ja Bea sitten nousi sitä vastaan. Annoin sille siitä palautetta ja käskin takaisin maahan. Virallisesti olisin saanut vaatia liikkeen uusimista kohtuuttoman häiriön seurauksena, mutten halunnut tehdä sitä. Pisteitä oltaisiin saatu varmasti paremmin, jos en olisi omatoimisesti lähtenyt Beaa käskyttämään takaisin, mutta ehdottomasti halusin, ettei sille jää kuva, että saa lähteä hiipparoimaan.

Seuraaminen kytkettynä 6,5 Ihmettelen, että saatiin tästä kasaan edes tällainen pistemäärä. Suoritusta voisi sanoa enemmän hihnan perässä roikkumiseksi kuin seuruuksi. Ei siitä sen enempää.

Seuraaminen taluttimetta 7,5 Loppua kohti tsemppasi jo hyvin, ja suoritus näyttikin osin edes joltain, mitä voisi kutsua seuraamiseksi. Jäi kuitenkin jälkeen, haahuili ja etäisyyttä jalkaan oli ihan liikaa.

Liikeestä maahanmeno 5 Seuruupätkällä tsemppasi ihan tositosi hyvin ja se oli sen tähtihetki kokeen aikana. Homma kuitenkin lässähti siihen, kun eihän tyttö mitään maahanmenokäskyä osannut. Lopulta se meni neljännellä käskyllä maahan (suullinen, suullinen, suullinen+käsimerkki), joten virallisesti oltais oltu oikeutettuja nollaan pisteeseen...

Luoksetulo 5,5 Tän piti olla se, minkä se osaa... Se kuitenkin ehkä vaistos sen, että mä en ollu ihan normaali ja tuli hiipparoiden

Liikkeestä seisominen 0 Miten niin käytin Rollen seisomiskäskyä...

Hyppy esteen yli 7 Toisella käskyllä hieman haluttomasti, mutta se hyppäs ja seiso. Ottaen huomioon sen, että se on kahesti aikasemmin treenannu hyppyä ja sillonkaan ei seisomista.

Kokonaisvaikutus 8 Tuomarin sanoin ihan kivannäköistä menoa, mutta tarvitsee treeniä. Yhteistyö kuulemma hyvää. Realistisempaa ois toki ollu "Koiraa ei kiinnosta, se ei osaa mitään ja paineistuu ohjaajasta."

Möllitokossa meidän tähtihetki oli kehäänmeno, kun tuomari näki Bean. "MIKÄ tää on?!?!?!?" tuli suoraan tuomarin suusta, niin tunteella kuin tulla vaan voi. Muutenkin Bean turkkia jaksettiin ihmetellä yhden jos toisen ihmisen toimesta. Eikä ollu yks tai kaks ihmistä, jotka epäili sen olevan lapinkoira ollenkaan.

Junior handlerissakin ensin veikattiin, että se on tullut kehään totaalisen karvanlähdön jälkeen. No ei ihan. Bea toimi ihan nätisti junnukehässä, ottaen huomioon sen, että sen harjotukset rajottu puolen minuutin pätkään just ennen omaa vuoroa. Kehässä ei toki tuntunut ernulta, kun seuraavaksi vanhin oli mua kolme vuotta nuorempi...

"Mukava nuori koira. Erikoinen karva, hieno väritys. Hyvä ohjaus, kaipaa vielä vähän iloista harjoittelua. Muuten ryhdikäs ja hyvin kulmautunut koira. Hyvä kontakti seisotuksessa ja hyvä, aktiivinen koira."

Lopulta sijoituttiin neljänsiksi. Ihan semityytyväinen olen, kun suhteutetaan siihen, ettei tuo oikeasti ollut mikään junnukehä. Sinne oli heitetty kaikki tapahtumassa mukanaolleet pikkulapset jonkun jääräpään mummokoiran kanssa. Yritä siinä sitten sellaisen pikkuveijarin takana juoksuttaa koiraa edukseen. Muutenkin sille tuomarille ois voinu sanoa, että junnukehässä ei arvostella koiraa, ei sitten sanallakaan.

Lauantain kruunasi ihana, aurinkoinen sää ja hyvä seura. Tapahtuman jälkeen päästiin tuhlaamaan rahaa. Ostin Bealle häkin ja furminaattorin, Rollelle nahkahihnan. Nyt voi taas hetken olla tyytyväinen ja ostelematta mitään – kunnes saa lisää rahaa.

Lauantai-iltana pääsin treenaamaan kaverin belgiä. Vitsit se toimi kivasti ja vahvisti vielä sitä, että vielä joskus mullakin tulee olemaan ihan oikea pk-koira (=belgi). Toistaiseksi kuitenkin mennään näillä lappalaisilla, vaikka belgitreeni olikin tosi ihanaa. Voidaan myös jatkaa Bean kasvattajan kasvattien bongaamista lauantain tapaan:

Ajeltiin pienellä punaisella Fiat Puntolla Järvenpään katuja ristiin ja rastiin. Käännyttiin yhdestä risteyksestä ja bongattiin puskasta ihan lappalaispennun näköinen pentu.
"Hei onks toi lappalainen!?" mä innostuin.
"On se!" kaveri vastasi.
"Hei onks se Puuratar? Hei onhan se, se on se, mistä on ollu kuvii facessakin!"
Tän jälkeen pieni punanen Fiat Punto käänty ympäri 180 astetta, pysähdyksen kautta tosin. Tuon pikkukoiran omistaja tietenkin huomasi tämän meidän auton erikoisen toiminnan. Lopulta ajettiin niiden lenkkireitille, avattiin ikkunaa ja kysyttiin "Onks se lapinkoira?". Epäileväinen "Joo, on" vastaus saatiin takaisin. "No onks se Puuratar?". Jo paljon varmemmin tuli "On."
Meni ehkä sadasosasekunti, kun meikäläinen oli repsikan paikalta kiihdyttänyt ja kiertänyt auton toiselle puolelle pentua paijaamaan. Keskustellessamme selvisi, että omistaja oli luullut meidän olevan pennun kidnappaajia. Yllätys olikin iloinen, vaikka Neppu (Puurattaren Kingon Tulenneito) ei tavannutkaan Beaa, joka on jotenkin hienosti sen puolitäti tai puoli-isotäti tai jotain muuta vastaavaa.

Sunnuntaina osallistuttiin ulkomuotoarvosteluun. Meitä ennen oli vuorossa Bean sisko Nene, Puurattaren Syysleimu. Nene oli aikas nätti tyttö ja kovin oli samaa näköä siskoksilla. Nene sai ilmeisesti hyvän arvostelun ja valittiin jatkoonpääseväksi. Bealle ei sellaista iloa suotu, joten se sai tyytyä vain arvosteluun:

"Pienehkö narttu, lyhyehkössä karvassa esitetty. Hyvä nartun pää. Saisi olla kulmautunut paremmin edestä ja takaa. Lyhyt runko. Likkuu rungostaan huoimatta hyvin. Tälle koiralle toivoisin enemmän massaa. Purenta ok. Luonne hyvä." -Janika Wiksten

Ei Bea sunnuntainakaan poikkeukseton ollut. Meidät käteltiin kehästä ulos sanoin: "Taitaa olla ainoa koira, jolle voin tänään toivoa lisää massaa." Ei ollut tuoomari uskoa korviaan, kun sanoin, että se on ollut joskus vieläkin hoikempi. Karvaa mä en silti saa sille taiottua mistään lisää, vaikka kuinka siitä sanoisitte.

Sunnuntain tunnelmaa ei latistanut yhtään sade. Mukavien ihmisten seurassa on ihanaa myös vähän huonommalla kelillä. Ja tulipahan myös koettua se, että koira viedään kirjaimellisesti suoraan mettärälläyslenkiltä näyttelykehään. Kiitos ihanasta tapahtumasta koko paimensukuisten väki! Ja jos vielä saa ylistää, on Bean edellinen omistaja maailman paras koiran edellinen omistaja. Harva on oikeasti aidosti kiinnostunut aikuisen koiran uudesta kodista niin paljoa, puhumattakaan siitä, että kutsuisi kyseistä poppoota kylään uudelleen ja uudelleen. Kiitos ihanasta viikonlopusta!