maanantai 26. tammikuuta 2015

Ensin se on ilonen siitä, että HAUHAU

Ja sitten se ei tykkää edes siitä, että ihan vähän iih. Niin että koittais päättää!

Eilen käytiin Rollen kanssa hakuilemassa, samassa paikassa kuin viimeksi. Piilotkin olivat samat (miten niin kukaan ei jaksa tehdä uudestaan kymmentä lumikasaa ja miettiä, miten alueen saa käytettyä parhaiten hyödyksi). Mutta me ei annettu sen haitata, vaan suunniteltiin treeni sen mukaan. Tietoisesti käytettiin Rollella samoja piiloja kuin edelliskerralla. Tarkoitus oli kokeilla, miten tyyppi lähtee käytännössä ilman apuja. Etukäteen sovittiin, että saattaisin Rollea n. puoleen väliin pistolle ja sitten päästäisin irti, mikäli se näyttäisi etenemishaluja. Koska sellaisen vetojuhdan perässä sellaisella luistinradalla ei olisi Erkilläkään ollut turvallista, päätin oikoa suunnitelmia. Lopulta niinkin paljon, että keskilinjalla vain käänsin Rollen haluttuun suuntaan ja annoin mennä. Ja sinne män.

Kokonaisuudessaan kaksi yhtä vauhdikasta pistoa Rollelle tehtiin, jonka jälkeen päätettiin jälleen kokeilla haukuttamista. Tunnetusti kaikkien ongelmien alku ja juuri, siis minä, joka hihnan päässä roikkuu harva se päivä, tuli hyvin onnelliseksi tuon karvakasan suorituksesta. Paitsi se, että sen haukkuääni on upea, voimakas ja kuuluva, myös se, että se jaksoi käyttää sitä, sai mut hymyilemään.

Seuraavaa kertaa varten teimme jo alustavaa suunnitelmaa. Koska valeilmaisuja ei saa tulla, pikkuhiljaa aletaan kiinnittää huomiota siihen, että pistolle ei pääse, mikäli ääntä tulee. Rauhoituttava siis on, vaikka kivaa olisikin. Tulevaisuudessa rupeamme myös tarkkailemaan sitä, missä asennossa Rollen halutaan haukkuvan ja missä asennossa se itse haluaisi haukkua. Minä veikkaisin istumista, mutta loppujenlopuksi Rolle taitaa olla se, joka sen päätöksen tekee. Jos se haluaa haukkua päällään seisten, tehköön sitten niin, kunhan haukkusarja on yhtenäinen ja se haukkuu paikallaan.

Bealla taas oli eilen vähän erilaiset tavoitteet äänenkäytön suhteen. Sen suusta ääntä tulee aina silloin, kun ei pitäisi - eli kun se odottaa jossakin tai jotakin tai kun sen muuten vain pitäisi olla ehdottomasti hiljaa. Pahimmillaan tämä ongelma on treeneissä odottaessa. Jos Bea tietää tai näkee, että Rolle treenaa, se kirjaimellisesti huutaa. Vaikka tämä ominaisuus on toisaalta kätevä lisähäiriö treeneissä, mieluummin treenaisin ilman sitä, joten olen yrittänyt siihen puuttua. Positiivisella vahvistamisella ollaan saatu tuloksia aikaan, hiljaa ollessaan palkkailen sitä ja tietysti pyritään siihen, ettei ääntä pääsisi edes syntymään. Eli oltaisiin kokoajan tasolla, joka on kehittävä, mutta ei liian haasteellinen.

Eilen kotona varsinaisesti treenattiin häkissä odottamista. Ohjatuissa tokotreeneissä ollaan myös tehty tätä jonkin verran. Käyn palkkailemassa Beaa aina häkin "kattoluukun" kautta, joskus se pääsee palkaksi myös pois sieltä. Mutta aina en päästä, koska haluan luoda mielikuvan, että häkki on mukava paikka, jossa aikaa voi viettää. Jos palkitsisin Beaa vain sillä, että päästäisin sen pois, osin tarkoitus vesittyisi: opettaisin sen haluamaan pois sieltä, mitä ei todellakaan tarvitse vahvistaa. Kotioloissa homma kuitenkin sujui hyvin, ääntäkään ei kuulunut. Ottaessani Beaa lopulta ulos häkistä, se kävi kääntymässä ulkopuolella ja halusi sitten takaisin. Tämä on sitä, mitä minä haluan, kun se kuitenkin nauttii myös häkin ulkopuolisesta elämästä.

Illalla sitten käytiin treenaamassa varsinaisesti vain tokoa ulkokentällä. Laitoin Bean kiinni sähkötolppaan ja itse menin Rollen kanssa treenaamaan kentän toiseen päähän. Vasta tullessani takaisin tajusin, että Bea oli ekaa kertaa ihan hiljaa, vaikka treenattiin ihan toisessa päässä kenttää! Vau, kuinka upea tyttö!

Ihan illalla Bea jaksoi yllättää vielä uudemman kerran. Koska ruokailuihin liittyy myös odottamista, ovat nekin olleet yhtä vinkumista. Ei sentään huutamista! Mutta eilen taidettiin ensimmäistä kertaa nauttia ruokailusta, jonka aikana tuli vain ihan yksi tai kaksi pikkiriikkisen pientä äännähdystä uloshengityksen joukossa! Vaikka sekin on ääntelyä, parempaan ollaan selkeästi menossa, koska esimerkiksi perjantaina Bea vielä käytännössä hengitti ruokailun ajan vinkuen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti